sunnuntai 18. elokuuta 2013

Creweistä & Tukipalvelusta

Hei kaikille!

Kerron tässä postauksessa Tallinin Creweistä ja Tukipalvelusta, sekä mitä vaaditaan siihen virkaan pääsemiseksi.

- - - - - - - - - 
Tässä alussa vielä sanon, että te hevosten hoitajat sivustolla huomhuom! Minulla on tällähetkellä sessio meneillään, jolloin hoitajat saavat 5 TR / 5 OP (ominaisuuspisteet), mutta sivustolla on tällähetkellä jonkinlainen bugi, jonka vuoksi Tallini ei päivitä OP pisteitä. Eli, vaikka treenaatte hevosta äänestämällä näyttelyissä, piksuttamalla ja muilla tavoilla, niin OP pisteet eivät päivity. Älkää menettäkö hermojanne, vaan kokeilkaa välistä treenata omia hevosianne ja yrittää uudestaan muita! Toivottavasti bugi loppuisi pian. (:

- - - - - - - - -

Mielestäni suomen sivustolla on liian vähän aktiivisia Crewejä (näet crewimme ohje > tallini crew). Meillä on noin 3-4 täysin aktiivista Crewiä ja pari crewiä, jotka silloin tällöin piipahtavat siellä. Minusta tarvitsemme uusia parista muutamaan, jotka ovat Crew-profiilin kuvaamia henkilöitä. Nämä aktiiviset crewimme ovat minusta työnsä hyvin hoitaneet ja nostan heille hattua! Jatkakaa samaan malliin.

Heti alussa sanon, että Crewit ovat tässä työssä vapaaehtoisia ja heille ei makseta palkkaa. Heillä on ikuinen kultajäsenyys siitä syystä, että pystyvät osallistumaan chattiin.
Crewien tulee olla täysi-ikäisiä siitä syystä, että he ovat perehtyneet jo yhteiskuntaa liittyvästä lainsäädännöstä ja osaavat toimia netissä. Uskon, että nuoremmatkin nämä tietävät mutta sivuston omistajat ovat päättäneet asettaa rajan tähän. Tämän ikäisenä jo suurin osa - osaa ilmaista itseään hyvin kirjaimellisesti. Crewinä sinun olisi suositeltavaa osata kirjoittaa niin.

Aivan kyselemättä ja miettimättä on päivän selvää, että sinun täytyy olla Online -tilassa usein ja ennenkaikkea aktiivininen. Kärvisällisyyttä tarvitset todella paljon tässä virassa. Löytyy aina jotkut henkilöt, jotka taistelevat omasta puolestaan ja jankkaavat vastaan. Rehellisyys ja mukavuus ovat yhdet tärkeimmistä Crewin ominaisuuksista. Kritiikin kestokysy on pakollista! Tulet saamaan vaikka mitä kakkaa niskaasi ajan myötä ja tulet taistelemaan monissa erimielisyyksissä. Sinulta tarvitaan iloista mielenlaatua ja ystävällinen palveluasenne. Crew on palvelutyötä, eli esimerkiksi myyjä on palvelytyössä. Sinä hyväksyt kuvia, juttelet käyttäjille, poistat laittomia kuvia ja ehkäiset kaikkea muuta kiellettyä.

Kun käräytät aktiivisesti luvattomia kuvia Creweille tai huomauttelet asioista jotka ovat sääntöjen vastaisia, he huomaavat sinun sopivan työhön. Helpotat myös heidän työtään sillä, että otat itse ystävällisesti yhteyttä henkilöön ja yrität itse korjata tilanteen. Jos hän ei suostu tekemään mitään, mene Ohje > Tallini Crew ja etsi Online -tilassa oleva Crew -ja kerro hänelle asiasta.

Crewinä et saa menettää kärsivällisyyttäsi tai malttiasi toisten suhteen, vaan sinniteltävä niin pitkälle kuin mahdollista. Sinun täytyy myös tuntea Tallini.fi -sivuston säännöt, määräykset ja olla perillä jäsensopimuksesta. On myös suositeltavaa, että olet käynyt sivustolla jo pidemmän aikaa.


Haluan myös itse lisätä tähän profiiliin sen, että hymiöt pehmentävät lausettasi ja pyyntöäsi.

Esim. Moro. Huomasin että sinun kaniltasi puuttuu copyt, joten voisitko laittaa ne.
Tee näin: Hei! Huomasin tässä, että kaniltasi "PaavoLipponen" puuttuu copyrightit. Voisitko merkitä ettei kuvaa poistettaisi? Kiitos etukäteen! :)

- - - - - - - - - - - -

Tukipalvelusta olen sitä mieltä, että me todella tarvitsemme sitä. Webonized AB huolehtii enemmän stalletista, mitä muiden kieliversioiden sivuista. Tarvitsemme henkilön, joka huolehtii meidän tarpeistamme, sivustosta sekä Creweistä. Ensimmäisessä postauksessani "Tervetuloa Rusko Kaartiin!" oli suomennettu versio Webonized AB:n viestistä. Siinä hee kertoivat etsivänsä meille Tukipalvelua ja pyysivät kritiirien täyttävien ja kiinnostuneiden ottavan yhteyttä Ohje > Tallini Crew > Haluan olla mukana!

- - - - - - - - - - - -

Tässä oli taas tällaista tälläkertaa. Toivoisin, että linkitätte tätä Tallini.fi -sivustolla ja liittyisitte lukijoiksemme. :) Kiitoksia kaikille.

Regards,
Niina Kauniainen / Repeat on tallini.fi

KJ Lakko?

Hei kaikki anonyymi lukijamme sekä tilaajat!

Tänään on 18. Elokuuta, eli sunnuntai. Saavuin sivustolle kello 12 jälkeen rättiväsyneenä, koska olin vasta herännyt. Avasin chatin ja luin Webonizedin typerästä ideasta.

Webonized AB harkitsevat ottavansa käyttöön sääntö, jossa myymäsi grafiikka saadaan myydä eteenpäin. Eli, jos sinä teet dessun ja myyt sen jollekkin hintaan 500 TR, niin ostaja saa käyttää sitä kuin myös myydä sitä eteenpäin. Tämä koskee aivan kaikkea lataamaasi grafiikkaa, kuten tallipohjat, dessut, valokuvat jne.

Nämä tiedot ovat 100 % luotettavia, joten suosittelen ottavan tosissaan. Stalletissa oli jotain yli 14 Crewiä, mutta kun he kuulivat tästä uudesta säännöstä, he alkoivat kapinoimaan vastaan ja menettivät Crew virkansa. Nykyään Stalletissa on noin 8 Crewiä. 

Olemme nyt yhdessä Tallinnin chatryhmän kanssa päättäneet laittaa STOPn tälle!
Aloitamme yhdessä KJ (Kultajäsenyys) lakon, jolloin kukaan meistä ei osta kultajäsenyyttä siihen asti, että he suostuvat luopumaan tästä uudesta säännöstä. Lähdetään yhdessä taistelemaan kurjaa sääntöä vastaan ja voitetaan Webonized!

Uskoaksemme suurin syy tähän sääntöön on se, että he ovat kyllästyneet kuulemaan valituksia grafiikoiden tekijöiltä siitä, että heidän grafiikkaansa myydään eteenpäin laittomasti ja tekijänoikeuksia rikotaan. Haluavatko he päästä helpolla? Sitä en tiedä, mutta tällainen järjetön sääntö on kumottava. Riskinä on kuitenkin, että he kyllästyvät ja poistavat koko sivustomme mutta emme voi sulattaa tällaista sääntöä. Tekijänoikeuksiahan rikottaisiin vielä enemmän tämän säännön myötä.

Olemme aloittaneet adresseja ympäri sivustoja ja tässä näet muutamat:
www.tallini.fi - Kerho - EI Grafiikkasäännöille
www.tallini.fi - HD tallilla Harvey - Kuva. Lue kyseisen kuvan kuvateksti!
www.stallet.se - Internet adressi - http://tinyurl.com/kddcoly 
www.meinpferdchen.de - Kerho - LET'S CANCEL THE NEW RULE.... onko jossain muuallakin? Kerro kommentoimalla!

SUOSITTELEN LIITTYMÄÄN KYSEISIIN ADRESSEIHIN.

- - - - - - - - - - - - -

Kerro mielipiteesi säännöstä ja KJ lakosta kommentoimalla!(:
Lukijaksi ryhtyminen on enemmän kuin sallittua ja linkkaaminen ympäri sivustoja vielä enemmän!


Regards,
Niina Kauniainen / Repeat on tallini.fi

lauantai 17. elokuuta 2013

Tervetuloa Rusko Kaartiin!

Toivotan kaikki tervetulleiksi uunituoreelle blogillemme, Ruskon Kaarti!
Ruskon kaarti on saanut nimensä rakkaan tallini -sivustomme mukaan (www.tallini.fi), jossa Rusko on sivuston ensimmäinen talli sekä meidän maskottimme! Talli Goldghost keksi sen Tallini.fi blogimme nimeksi. Blogissa kirjoitan omia mielipiteitäni ja ajtuksiani sivustosta, julkaisen haastatteluja tallinilaisilta, kerron omasta virtuaali kasvatuksestani ja tempauksistani, sekä paljon muusta! Toivoisin, että ottaisitte minuun yhteyttä Tallini.fi -sivustolla (talli Repeat) tai kirjottaisitte tänne kommenteilla, että mistä haluaisitte minun puhuvan täällä.

Halusin perustaa tällaisen Tallini.fi blogin oikeastaan suuren kokeilunhalun perusteella ja sillä etten tällaista blogia ole ennen nähnyt. Tämä ihme banneri, jonka näette tuolla ylhäällä - on väliaikainen ja siitä on turha murehtia. Minulle pisteet siitä, että banneri on ihka ensimmäiseni ja kiitän suuresti avusta Mitua, Goldghostia ja Hopealankaa.

-  -  -  -  -  -  -

Kerron myös nyt tästä sivustosta, jossa me seikkailemme. Voi olla, että uusia ihmisiä sattuu sivustolle tulemaan tämän blogin myötä. Annan suuret halit ja pusut, jos liityte lukijoiksi ja linkkaatte tätä ympäri virtuaalimailmaamme.

Tallini.fi on suomenkielinen versio alkuperäisestä ruotsalaisesta sivustosta, Stallet.se. Petter Axelsson ja Hans Blomberg perustivat stalletin 14. lokakuuta 2002 ja he saivat jo 1000 käyttäjää ensimmäisenä päivänä. Nykyään stalletille löytyy mm. suomen, saksan, norjan, englannin ja muiden kielten versiot. Elimme "kultaista aikaa" alkuvuosien varrella. Ihmiset olivat ystävällisiä, auttoivat toisiaan ja ennenkaikkea olivat omia persooniaan. Petter, Hans sekä muut apulaiset siirsivät sivuston eri palvelimille vuonna 2004, jotta he saivat sivuston kunnolla toimimaan ja pystyivät luomaan uusia toimintoja. 
Kuitenkin vuonna 2013 tapahtui suuri käänne hevoshullujen paratiisissa. Stalletissa eräs Crew alkoi huijaamaan tallirahaa ja sai miljoonia kavallettua. Hän jakoi sitä muille ja hinnat olivat katossa.. Tarkoitan, että kirjaimellisesti katossa. Lemmikeistä joista maksettiin ennen 200 tallirahaa, maksettiin nykyään yli 100.000 tallirahaa vaikka ei ollut ruusuketta. Sivusto oli sekasorron vallassa ja monet päättivät lopettaa sivustolla. Egmont (eli yhtiö, jossa Hans & Peter olivat) päättivät sulkea sivuston. Sivuston sanottiin poistettavan 31. Toukokutta 2013, mutta viimehetkillä saapui Webonized AB, joka osti stalletin ja sisarsivustot. Me emme tienneet että sivusto myytiin. Jatkoimme kuitenkin samaantapaan kukin milläkin kieliversiollaan. Stalletissa halitsee vielä inflaatio, mutta sitä on ruvettu ehkäisemään ja näyttää hieman paremmalta. Meidän suomen sivustollamme taas on liikkunut huijaamista ja ties mitä kavalaa, myös pieni inflaatio hallitsee suomen sivustolla. Webo (Webonized AB) etsii tällähetkellä meille Tukipalvelua, joka pitää huolta suomen versiosta ja creweistämme. Me myös toivomme pari aktiivista Crewiä sivustolle, mutta saa nähdä mitä Webonized tuumaa asiasta. Nimittäin meidän suurinosa Creweistämme ei ole kovin aktiivisia nykyään. 

Meille tuli 7.8.2013 Hei! -osioomme tällainen ilmoitus Tukipalvelun työstä kiinnostuneille.
" Hei rakkaat suomalaiset käyttäjämme.

Tarvitsemme apua joltakulta joka voisi toimia Tukipalvelussa ja olla vastuussa Creweistä.

Sinä, joka tunnet että,
- Osaat kaiken Tallini.fi:ssä.
- Osaat Suomea ja Ruotsia.
- Omaat hyvin tiedon siitä mikä on oikein ja mikä väärin.
- Olet iloinen ja ulospäinsuuntautunut.
- Ymmärrät että jäsenet ovat meidän suurin voimavaramme.
- Tunnet että tekisit Tallini.fi:stä maailman miellyttävimmän kohtauspaikan eläimistä kiinnostuneille..

....Lähetä meille hakemus. Sinä auttaisit myös viestien kääntämisessä. Me tulemme aina olemaan käytettävissä mikäli tarvitset apua jonkin asian kanssa. 

Mene kohtaan Ohje/Tallini Crew/Haluan olla mukana!
"

-  -  -  -  -  -  - 

Toivoisin paljon kommentteja ja ehdotuksia, että mitä kirjoittaisin postauksiin. Olisi myös mainiota, jos liittyisit lukijaksi. Ylimahtavaa olisi, jos mainostaisit tätä ympäri internettiä sekä tallini.fi:ssä. Muualle linkkaaminen voisi saada uusia jäseniä. (:

Etukäteen suuria haleja sekä pusuja. :
*



Terveisin,
Niina Kauniainen / Repeat

P.S. Mitu tallilta terveisiä kaikille!